Kansallinen juniorien kärkisarja Cinia Junior Grand Prix käynnistyi viikonloppuna neljällä eri ikäluokan osakilpailulla ympäri Suomen. Oulun Verkkopalloseura sai kunnian järjestää 16-vuotiaiden osakilpailun Nallisportissa, johon saapui 30 maamme kärkijunioria kamppailemaan JGP-pokaaleista ja -pisteistä.

 

Fiona Kallio tuplavoittaja tyttöjen sarjassa

 

Tyttöjen sarjaan starttasi 9 pelaajaa, joista kärkeen sijoitetut pelaajat marssivat vaivatta välieriin. Yläkaaviossa ykköseksi sijoitettu Elli-Roosa Uusitalo (OVS) nappasi finaalipaikan tiputtamalla jatkosta JTS:n neljänneksi sijoitetun Vilma Koposen erin 6-4, 7-5. Alakaaviosta finaalipaikkaan puolestaan tarrasi toiseksi sijoitettu lahtelaistaituri Fiona Kallio, joka pudotti jatkosta HVS:n Emelie Gabranin 6-2, 6-3. Finaalista muodostui todellinen jännitysnäytelmä, kun Kallion onnistui pelastaa pari ottelupalloa toisen erän tie-breakissa. Kun lahtelaisen onnistui viedä toinen erä nimiinsä, ei häntä pysäyttänyt enää mikään ja voitto kirjattiin Kallion nimiin erin 6-7, 7-6, 6-1.

 

16-vuotiaiden tyttöjen voittaja Fiona Kallio.

 

Tyttöjen nelinpelissä voittoa tuulettivat Kallio ja Koponen, jotka veivät nimiinsä molemmat pelaamansa ottelut suoraan kahdessa erässä. Hopeiset mitalit puolestaan ripustettiin vaasalaisen Veera Ylipullin ja kouvolalaisen Maisa Knuutilan kaulaan.

 

Tuomas Rikkonen voittajaksi turkulaisfinaalissa

 

Poikien sarjassa sijoitetut pelaajat pitivät niin ikään pintansa: välieriin selviytyi kolme neljästä pääsarjaan suoraan sijoitetusta pelaajasta. Yläkaaviosta finaalipaikan kairasi kärkisijoitettu Tuomas Rikkonen (ÅLK), joka sai välierässä tehdä täyden työn joensuulaista Samuel Kettusta vastaan. Alakaaviosta saatiin finaaliin toinen ÅLK-kasvatti, kun toiseksi sijoitetun Kasper Byskatan onnistui nousta voittoon kisan yllättäjää – Kokkolan Tenniskerhon Eeli Pihlajaa – vastaan. Finaalista muodostui tyttöjen finaalin tapaan todellinen trilleri, kun turkkulaiset tarvitsivat kolmannen erän tie-breakin saadakseen paremmuuden selville. Lopulta isoa peliä paukutelleen Rikkosen onnistui murtaa Byskatan vikkeläjalkainen puolustus, ja kisavoitto kirjattiin komeita otteita esittäneelle taiturille luvuin 5-7, 6-3, 7-6.

 

Poikien kaksinpelin finalistit: Rikkonen ja Byskata.

 

Poikien nelinpelissä nähtiin yllätysfinalistit, kun yksikään neljän kärkeen sijoitetuista pareista ei onnistunut etenemään loppuotteluun. Finaalissa helsinkiläisen HLK:n Alex Lindqvist ja Oskar Stumpf päihittivät toiset sijoittamattomat helsinkiläispelurit – Jonas Riskan ja Milos Vujasinovicin – erin 6-1, 7-6.

 

Reilua peliä pelanneen juniorin Fair Play -palkinto jaettiin Rovaniemen Verkkopalloseuran Laura Mustoselle.

 

Tulokset ja kaaviot

Kaikki kisakuvat OVS:n facebookissa