Oulun Verkkopalloseuran juniorit ovat menestyneet hienosti juniorien ulkokauden SM-kilpailuissa: 12-, 14-, 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa peräti kymmenen OVS-junioria palasi pohjoiseen tuore SM-mitali (tai joidenkin kohdalla useampi) mukanaan. 

12-vuotiaiden mestaruuskilpailuissa Kotkassa Erda Kemppainen ylsi kaksinpelissä kahdeksan parhaan joukkoon ja nelinpelissä SM-pronssille parinaan helsinkiläinen Nuppu Palm (Smash). 

Erda tositoimissa.

12-vuotiaiden kaaviot ja tulokset

14-vuotiaiden mestaruudet ratkottiin nuorempien tapaan Kotkassa, missä sekä Rinja Kautto että Sofia Holopainen olivat kisan kärkitaistossa mukana. Oululaistaiturit kohtasivat kaksinpelin välierässä, jossa Rinja oli tällä kertaa vahvempi edeten loppuotteluun. Finaalissa voiton vei kuitenkin vahvan kisan pelannut Saskia Soome (PTT). 

Saman ikäluokan nelinpelissä Sofia sai balsamia kaksinpelin haavoille pelaten Suomen mestariksi parinaan tuplamestaruuden ottanut Soome. 

Saskia ja Sofia.

14-vuotiaiden kaaviot ja tulokset

16-vuotiaiden mestaruudet ratkottiin Kaarinassa, jossa mitalien kanssa kotimatkalle lähtivät kaikki neljä kisaan startannutta oululaisjunioria. Kaksinpelissä parhaimmasta suorituksesta vastasi SM-pronssille hienosti kaksi vuotta vanhemmassa ikäluokassa pelannut Lenni Loukkola. Aaron Matikkala ja Jimi Goman ylsivät hienoilla otteilla aina finaaliin asti, mutta kisan viimeinen aita oli tällä kertaa hivenen liian korkea. Oululaistandemille kuitenkin hopeiset SM-mitalit kaulaan. Tyttöjen puolella Rinja Kautto ja jyväskyläläinen Emma Kuusisto ylsivät nelinpelissä SM-pronssille. 

Aaron, Jimi ja Lenni Kaarinan SM-kisassa.

 

Emma Kuusisto ja Rinja nelinpelin pronssit kaulassa.

16-vuotiaiden kaaviot ja tulokset 

18-vuotiaiden mestaruudet selviteltiin heinäkuussa Hyvinkäällä. Kisa oli oululaisittain todella menestyksekäs, sillä kaikki kisaan startanneet oululaispelaajat ylsivät palkintosijoille. Kaksinpelissä Valtteri Laitinen voitti sisäkenttien tapaan mestaruuden ja Niila-Tapio Magga pokkasi pronssia. Nelinpelissä mestaruuden vei Otto Koivisto parinaan turkulainen Tuomas Rikkonen. Hopeiset mitalit ripustettiin Andreas Sillasten ja savonlinnalaisen Juho Biggsin kaulaan. 

Niila tositoimissa 18-vuotiaiden SM-kisassa Hyvinkäällä. 

 


Andy ja Otto kohtasivat nelinpelin finaalissa.

 

Valtteri on hallitseva mestari niin sisällä kuin ulkonakin.

18-vuotiaiden kaaviot ja tulokset 

Kaikille kesän SM-kilpailuissa mitaleille yltäneille junioreille järjestetään mitalikakkukahvit lauantaina 24.8. klo 13 Nallisportin klubilla. Juniorit palkitaan Halliwaarin jakamin stipendein. Tilaisuuteen ovat tervetulleita sekä juniorit että vanhemmat!

OVS onnittelee hienosta menestyksestä ja toivottaa kovaa harjoitteluintoa tulevaan sisäkauteen, jotta menestyksestä saataisiin nauttia tulevaisuudessakin.