Kesäkauden ensimmäinen Junior Grand Prix -osakilpailu pelattiin päättyneellä viikolla Tampereen Tenniskeskuksen loistavissa puitteissa. 10-, 12-, 14-, ja 16-vuotiaiden juniorien kansalliseen kärkisarjaan ilmoittautui mukaan pitkälti toistakymmentä OVS-junioria, mutta sairastumisista johtuen osa pelaajista joutui jättämään kilpailun väliin.

 

Kymmenestä kilpailuun osallistuneesta oululaisjuniorista viisi ylsi sarjoissaan hienosti palkintosijoille. Kovimmasta suorituksesta vastasi elämänsä ensimmäisen kaksinpelin JGP-osakilpailuvoiton 12-vuotiaiden poikien sarjassa ottanut Andreas Sillaste.

 

Kaksinpelisarjoissa Rinja Kautto, Otto Koivisto, Niila-Tapio Magga, Valtteri Laitinen ja Aino Klintrup selvittivät karsinnat voitokkaasti, mutta matka katkesi pääsarjan avauskierroksella. 14-vuotiaiden poikien kaksinpelissä kuudenneksi sijoitettu Aaron Matikkala oli erän päässä välieräpaikasta, mutta HLK:n Oskar Stumpfin onnistui kiriä ohi kolmessa erässä.

 

12-vuotiaiden poikien kaksinpelin viidenneksi sijoitettu Andreas Sillaste jatkoi hienoa tenniskesäänsä voittamalla pääsarjassa neljä ottelua turnausvoiton arvoisesti – loppuottelussa Maarianhaminan Lucas Forsström haastoi Andyn kolmieräiseen taistoon, mutta oululaisässä oli lopulta kaksikosta etevämpi. Andreas jatkoi mainiota tenniskevättään, sillä viime viikolla Andreas voitti samaisen ikäluokan JGP-osakilpailun Virossa. Lisäksi toukokuussa tuloksena oli finaalipaikka 12-vuotiaiden Tennis Europe -osakilpailussa Tallinnassa.

 

Kuvankaappaus 2016-6-12 kello 11.40.46
12-vuotiaiden voittaja Andy Sillaste voittopokaali sylissään.

 

 

Kuvankaappaus 2016-6-12 kello 11.41.05
JGP-debyyttinsä 10-vuotiaiden tyttöjen sarjassa tehnyt Erda Kemppainen pääsi kokemaan keskuskentän komeuden. Erda ylsi 2-pelin lohdutussarjassa finaaliin ja nelinpelissä JGP-pronssille.

 

Nelinpelisarjoissa Sillaste, Santtu Savusalo, Matikkala, Koivisto ja Erda Kemppainen  ylsivät ikäluokissaan palkintosijoille.

 

Kuvankaappaus 2016-6-12 kello 11.41.29
12-vuotiaiden nelinpelin finalistit – Otto Leikola (HVS), Aaron Matikkala, Oskari Antinheimo (HVS) ja Oliver Saarinen (EVS).

Kuvankaappaus 2016-6-12 kello 11.41.42
16-vuotiaiden nelinpelin pronssimitalistit Tommi Jeskanen (KarTe) ja Otto Koivisto tyyleilleen uskollisina.
Kuvankaappaus 2016-6-12 kello 11.40.35
10-vuotiaiden tyttöjen nelinpelin pronssimitalistit Mol Iben (LVS) ja Erda Kemppainen.

Kuvankaappaus 2016-6-12 kello 11.40.21
12-vuotiaiden poikien nelinpelin pronssimitalistit Sillaste ja Savusalo.

OVS:n JGP-mitalistit Tampereella 6.-12.6.2016

Andreas Sillaste – 2-peli kulta, 4-peli pronssi

Santtu Savusalo – 4-peli pronssi

Aaron Matikkala – 4-peli hopea

Erda Kemppainen – 4-peli pronssi

Otto Koivisto – 4-peli pronssi

 

Tampereen JGP-osakilpailun tulokset