Oulun Verkkopalloseuran juniorit esiintyivät edukseen ulkokenttien juniorien SM-kilpailuissa. Yhteensä viisi OVS-junnua ylsi sarjoissaan SM-mitaleille. Kirkkaimman mitalin kaulaansa koristamaan nappasi 14-vuotiaiden nelinpelin SM-kultaa yhdessä turkulaisen Oliver Byskatan kanssa voittanut Andreas Sillaste.
10-vuotiaiden juniorien ikäluokassa ei SM-mitaleista vielä pelata, mutta Lohjalla pelatussa JGP-kisassa OVS:n nuori vasenkäitinen taituri Jesse Savusalo ylsi nelinpelissä hienosti finaaliin parinaan jyväskyläläinen Oliver Kiljunen.
12-vuotiaiden SM-kisat pelattiin Kotkassa, jossa oululaista ossaamista esittely Erda Kemppainen. Erda läpäisi karsinnat ja ylsi kaksinpelissä 16 parhaan joukkoon. Nelinpelissä Erda ja helsinkiläinen Nuppu Palm voittivat hienosti SM-pronssia.
14-vuotiaiden SM-kisat pelattiin niin ikään itäisessä Suomessa, kun maan parhaimmisto kokoontui Joensuun Mehtimäelle. Oululaispelaajat menestyivät kisassa hienosti, sillä kotiintuomisina oli yhteensä neljä SM-mitalia. Andreas Sillaste ylsi kaksinpelissä välieriin, jossa koki kolmieräisen tappion kisan lopulliselle voittajalle ja nelinpeliparilleen Oliver Byskatalle. Kaksikko nappasi nelinpelissä kultaa, ja samaisessa sarjassa OVS:n Lenni Loukkola ylsi parinsa Max Alopaeuksen kanssa SM-pronssille. Tyttöjen sarjassa Sofia Holopainen eteni hienosti kaksinpelin puolivälieriin ja Rinja Kautto puolestaan nelinpelissä aina finaaliin asti parinaan jyväskyläläinen Emma Kuusisto.




16-vuotiaiden mestaruuksista kilvoiteltiin Lahden kisapuistossa, jossa OVS-edustuksesta vastasivat Aaron Matikkala ja Jimi Goman. Kaksinpelissä Goman eteni puolivälieriin ja nelinpelissä Matikkala parinsa Oliver Byskatan kanssa hienosti välieriin, josta palkintona oli pronssinen SM-mitali.
18-vuotiaiden kisat puolestaan pelattiin Suomen aurinkoisimmassa kaupungissa Vaasassa, jossa mitalien säihke ei tällä kertaa säihkinyt oululaispelaajien silmissä. Valtteri Laitinen eteni kaksinpelissä kahdeksan parhaan joukkoon ja nelinpelissä ykköseksi sijoitettu oululaistandemi Laitinen / Otto Koivisto joutui taipumaan heti ensimmäisessä ottelussaan tiukan kolmieräisen taiston jälkeen.
10-vuotiaiden kaaviot ja tulokset
12-vuotiaiden kaaviot ja tulokset
14-vuotiaiden kaaviot ja tulokset
16-vuotiaiden kaaviot ja tulokset
18-vuotiaiden kaaviot ja tulokset