OVS:n naisten ja miesten edustusjoukkueet olivat viikonloppuna tositoimissa 1-divisioonan kauden toiseksi viimeisellä kierroksella. Naiset matkasivat Turkuun ÅLK:n vieraaksi ja miehet puolestaan vierailivat Lahdessa ja Espoossa.

Naisille yksi sarjapiste Turusta

Naisten kauden toinen viimeinen ottelu pelattiin Aktia Areenalla Kaarinassa, jossa vastaan asettui ÅLK:n kakkojoukkue. Taistelu sarjapisteistä oli odotetusti tiukkaa: kaksinpelien mentyä tasan, haettiin sarjaottelun voittajaa nelinpelissä, jossa kotijoukkueen Annika Hakovirta ja Emilia Järvinen olivat kolmannen erän super tie-breakissa parempia. OVS sai kotimatkalle mukaan kuitenkin sarjapaikan säilyttämisen kannalta tuikitärkeän sarjapisteen, kun Aino Klintrupin onnistui ottaa taisteluvoitto kakkospelaajien ottelussa Järvisestä luvuin 6-7, 5-7.


Naiset kohtaavat kauden päätösottelussa lahtelaisen LVS:n. Ottelu pelataan kotikentillä Nallisportissa lauantaina 2.2.2019 klo 12 alkaen. Panokset ovat isot, sillä OVS tarvitsee ottelusta voiton sarjapaikan säilyttääkseen.

Miehillä kaksijakoinen viikonloppu

Miesten tuplaviikonloppu käynnistyi hienosti, kun joukkue ylsi loistosuoritukseen Lahdessa. Lahtelainen LVS kaatui vieraskentillä jännittävien vaiheiden jälkeen voitoin 3-1. Voiton takuumiehenä oli hyvässä iskussa pelannut Valtteri Laitinen joka voitti ykköspelaajien kaksinpelin ja nelinpelin yhdessä tärkeillä hetkillä tasoaan nostaneen Niila-Tapio Maggan kanssa.

Sunnuntaina miehet suuntasivat Espooseen, jossa vastaan asettui tasapisteissä sarjataulukossa majaillut TCT. Oululaiskolmikolla oli ottelussa mahdollisuudet parempaan, mutta sunnuntaina pallo pomppi tärkeissä pisteissä espoolaisille ja sarjapaikan kannalta tärkeät kolme pistettä merkattiin TCT:n sarakkeeseen, kun taas OVS:n oli tyytyminen yhteen varamiehen varamiehenä viikonloppuna takakentällä slaissailleen Tommi Nissisen onnistuttua jollain ihmeen tavalla voittaa kolmospelaajien ottelu kolmessa erässä.

Miehet kohtaavat kauden päätöskierroksella Valkeakosken Tenniksen, joka on sarjassa kolmantena. Taistelu putoamista vastaan on todella tiukkaa: sarjapaikan säilyttäminen on vielä teoriassa monen joukkueen, mukaan lukien OVS, ulottuvilla. Varmaa on kuitenkin, että oululaiset tarvitsevat kauden päätösottelusta paljon pisteitä. Päätösottelu pelataan Valkeakoskella 16.2.2019.

Ykkösdivarin sarjataulukot ja lisätiedot