
Miesten edustusjoukkueen hurjavireinen Joonas Jurvakainen jatkoi loistavaa alkukauttaan nappaamalla jo kauden kolmannen kisavoittonsa Kouvolassa pelatussa kansallisessa kilpailussa. Vahvaa oululaispanosta täydensivät palkintosijoille sarjoissaan yltäneet Jaakko Moilanen, Jerry Mäkelä ja Otto Koivisto.
Miesten A2-luokassa toiseksi sijoitettu Jurvakainen eteni kauden kolmanteen kisavoittoon voittamalla HVS:n Aleksi Löfmanin, HyTS:n Riku Ainolan ja dramaattisessa loppuottelussa TeTe:n Joonas Laaksosen. Loppuottelussa finaalikaksikko eteni kohti rinta rinnan kohti maaliviivaa ja lopulta ratkaisua haettiin kolmannen erän katkaisupelistä, jossa Jurvakainen onnistui venymään voittoon luvuin 7-2. Finaalivoitto kirjattiin kovavireiselle oululaisässälle näin ollen lukemin 3-6, 6-2, 7-6(2).
Miesten B-luokassa sijoittamattomat OVS:n juniorit esiintyivät edukseen, kun sekä Jerry Mäkelä että Otto Koivisto ylsivät palkintosijoille. Semifinaaliin kahdella murskavoitolla edennyt Koivisto joutui antautumaan GT:n Teo Tuomisen käsittelyssä erin 3-6, 6-3, 0-6. Finaalissa samainen Tuominen murskasi toisen oululaisjuniorin, Jerry Mäkelän, haaveet kisavoitosta nappaamalla B-luokan sarjavoiton erin 6-4, 4-6, 4-6. B-luokan kolmas oululaisjuniori, Niila-Tapio Magga, haastoi Mäkelän puolivälierävaiheessa kolmeen erään täydentäen B-luokan vahvaa oululaisrintamaa.
Miesten C-luokassa kärkisijoitettuna kaavioon startannut Jaakko ”Jaska” Moilanen väläytteli osaamistaan etenemällä neljän parhaan joukkoon, jossa sarjan lopullinen voittaja, TaTS:n Iivari Lehmusmäki, pudotti Jaskan erin 1-6, 2-6.
Suuresta osallistujamäärästä johtuen ottelut venyivät vielä sunnuntaina niin, että oululaisviisikko pääsi kotimatkalle vasta maanantaiaamuna. Onnistuneesta matkanteosta piti huolen menopelin viisikolle järjestänyt Rinta-Joupin Autoliike, jolle kiitokset hienosta tuesta!
