Perinteinen kansallinen kevätkisa FemtoLasik Open pelattiin viikonloppuna seuran kotihallissa Nallisportissa lähes 120 osallistujan voimin. Viikonloppuna kentillä riitti säpinää, kun kisoissa tahkottiin yli 130 ottelua yhteensä lähes 40 tunnin ajan. Ottelut venyivät perjantaina ja lauantaina yömyöhään: viimeiset nelinpelit päättyivät puoliltaöin. Sunnuntaina viimeiset sarjavoittajat oli selvillä iltakahdeksan aikaan, kun kotiseuran ykköspelaaja Markus Lehtisalo nappasi viikonlopun toisen sarjavoittonsa miesten A2-sarjassa: nelinpelissä voitto irtosi Ouluun hiljattain muuttaneen Henrik Tittosen (HVS) kanssa.
Juniorisarjoissa voittopokaaleja nostivat kotiseuran Jesse Savusalo ja RoVS:n Joonas Isojärvi. 11-vuotiaiden sarjan loppuottelussa Jesse kukisti tasaisessa ottelussa harjoituskaverinsa Erda Kemppaisen. Napapiirin tennislupaus Isojärvi puolestaan varmisti sarjavoiton kukistamalla finaalissa taitavaotteisen savolaispelurin, KTS:n Aapeli Heikkilän.

Seniorisarjoissa voittoja juhlivat vierailevien seurojen pelaajat: M60-luokan loppuottelussa Kempeleen Tennistä edustava Pekka Pesonen päihitti OVS:n Juha Tapanaisen, ja N45-luokassa voitosta voittoon pelasi Hukan Katriina Niemelä ennen toiseksi sijoittunutta – ja samalla kisadebyytin tehnyttä – Maarit Niinimäkeä (OVS).
Yleisissä luokissa suurimmat osallistujamäärät keräsivät odotetusti miesten D- ja C-luokka, joissa molemmissa kisaan starttasi lähes täyden 32 kaavion pelaajamassa. Miesten D-luokassa yksi oli ylitse muiden: Karjalan Tennistä edustava Valtteri Nykänen jatkoi D-luokan voittokulkuaan viemällä kisavoiton nimiinsä ilman erätappioita. Loppuottelussa Nykänen vei voiton seurakaveristaan, hyvän kisan pelanneesta Lauri Holopaisesta. Miesten C-luokassa sijoittamaton Kristian Palomaa (OVS) jatkoi hyviä otteitaan (edellisen päiväkisan finaalipaikka) voittamalla sarjan loppuottelussa toisen sijoittamattoman pelaajan – vaasalaista T-61 edustavan Aleksi Kiviniemen.
Kisan suurimmassa kaaviossa – miesten C-luokan nelinpelissä – voittoon pelasivat OVS:n Tommi Rytivaara ja Tennis-45:n nelinpelispesialisti Mika Sulkala. Finaalissa voitto irtosi hyvän kisan pelanneesta OVS-tandemista Mika Haapakoski / Pasi Uusitalo.
Naisten C-luokassa kisavoiton vei kotiseuran Rinja Kautto, joka selätti kisan lopussa piinanneet selkävaivat ja otti finaalivoiton RoVS:n taitavasta Laura Mustosesta jännittävästi kolmannen erän tie-breakissa. Mustonen oli kisassa tuplafinalisti, kun hän ylsi loppuotteluun myös NB-luokan nelinpelissä parinaan OVS:n Vilmiina Kuivala. Voiton veivät kuitenkin hyvää yhteispeliä ja -vaatetusta harrastaneet HPC-edustajat Nelli Saijets ja Hilppa Tuomola.

Miesten B-luokan finaalissa Kajaanin kanuuna Antti Jokinen vahvisti statustaan Pohjois-Suomen hallitsevana B-luokkalaisena, kun Jokinen nappasi kisavoiton kotiseuran Eliel Haapasen nenän edestä kolmieräisen taistelun jälkeen. Miesten avoimessa voittoon pelasi odotetusti kotiseuran ykköspelaaja Markus Lehtisalo, joka nappasi finaalissa voiton hyvän kisan pelanneesta seuralegendasta Markku Savusalosta. Lehtisalo pelasi itsensä tuplavoittajaksi voittamalla nelinpelin loppuottelussa Savusalon isä-poika -tandemin parinaan HVS:n Henrik Tittonen.

OVS kiittää onnistuneesta kisaviikonlopusta osallistujia, kannustajia, kisan tukijaa FemtoLasikia, seuran kotihallia Nallisportia, sekä kilpailutoimikuntaa järjestelyistä.
Seuraavan kerran kansallista kisatennistä isketään Nallisportissa maaliskussa, kun ohjelmassa on alueellisen kilpailusarjan PST Tourin toinen osakilpailu 23.-25.3.
FemtoLasik Openin kaaviot ja tulokset
Kisan kuvasatoa seuran facebookissa