Oulun Verkkopalloseuran miesten edustusjoukkue joutui pettymään 1-divisioonan nousukarsinnoissa Kotkassa. Kolmen joukkueen karsinnassa OVS ylsi tasapeliin ja voittoon, mutta sarjanousu jäi silti haaveeksi: isäntäjoukkue Smash-Kotka voitti yhden kaksinpelin enemmän ja varmisti paikan toiseksi korkeimmalle kansalliselle sarjatasolle.

 

Ensimmäisessä karsintaottelussa OVS kohtasi kotikentillään esiintyneen Smash-Kotkan kakkosjoukkueen. Ottelu päättyi 2-2 pistejakoon, kun Valtteri Laitisen onnistui voittaa kakkosten peli, minkä lisäksi Valtteri ja ikinuori Markku Savusalo ottivat hienon voiton nelinpelissä.

 

Toisessa karsintaottelussa vastaan asettui lohjalainen Lo-Te, joka oli ansainnut karsintapaikan voittamalla oman 2-divisioonan lohkonsa. Lohjaa vastaan samat herrat – Savusalo ja Laitinen – jatkoivat hyviä otteitaan voittamalla omat kaksinpelinsä, sekä varmistamalla kolmannen tärkeän sarjapisteen voittamalla hyvätasoisessa nelinpelissä lohjalaisvastustajat suoraan kahdessa erässä.

 

Nousun kohtalo siirtyi näin ollen sunnuntaina pelattuun Kotkan ja Lohjan väliseen otteluun. Tuossa ottelussa kotkalaisten onnistui voittaa kaikki neljä ottelua, mikä riitti varmistamaan joukkueen säilymisen 1-divisioonassa myös kaudella 2018-2019. Tulos tarkoitti myös OVS:n nousuhaaveiden kaatumista. Oululaisjoukkue jatkaa näin ollen kakkosdivarissa sisäkaudella 2018-2019.

 

OVS-kapteeni Tommi Nissinen oli luonnollisesti pettynyt lopputulokseen, mutta ylpeä joukkueesta:

 

”Nousu oli ainoa tavoite, joten on totta kai pettymys kun siihen emme yltäneet. Onnittelut Kotkan joukkueelle, jotka olivat piirun verran meitä parempia karsinnassa. Sarjatenniksen taso on kovettuneen Tennisliigan myötä noussut myös alemmilla tasoilla. Nouseminen ei ole helppoa. Mielestäni osoitimme runkosarjassa ja karsinnassa kuuluvamme ykkösdivariin, mutta pienet marginaalit ratkaisivat tämän homman Kotkalle.”

 

Markus Lehtisalo hoiti ykköspelaajan tonttinsa runkosarjassa puhtaasti, mutta valitettavasti sairastelu vei karsinnassa parhaan terän pelistä. Seuramme nuoret ässät Valtteri Laitinen ja Niila-Tapio Magga olivat takuuvarmoja läpi kauden. Karsinnassa Markku Savusalon panos (kolme voittoa) oli ihailtava. Markku on asenteellaan ja tekemisellään loistava esimerkki nuoremmille pelaajille.”

 

Nousukarsinnan tulokset