Oulun Verkkopalloseuran naisten ja miesten edustusjoukkueet eivät onnistuneet säilyttämään paikkaansa sarjatasoillaan, kun sekä Tennisliigan että ykkösdivarin nousukarsintoja pelattiin Turussa ja Tuusulassa viime viikonloppuna. Tappioiden myötä naiset pelaavat kaudella 2017-2018 ykkösdivarissa ja miehet kakkosdivarissa.

 

Naisten joukkueen runkopelaajat uusiksi – nuorisoketjun taso ei vielä riittänyt Tennisliigaan

 

Viime vuoden mestarina Tennisliigan kauteen 2016-2017 startannut OVS menetti jo ennen kauden alkua rosteristaan viime kauden tukipelaajan Milka-Emilia Pasasen, ja kun Monica Malinen lensi ison meren yli Amerikan yliopistokentille tammikuussa, jäi OVS:n nuorisoketjun – Elli-Roosa Uusitalo ja Aino Klintrup – vastuulle sarjakauden päättäminen. Tytöt saivat liigassa erittäin hyvää kokemusta ja kovia otteluja, mutta pisteitä ei kauden aikana herunut kuin kaksi, ja näin ollen sarjapaikan säilyttäminen olisi edellyttänyt menestymistä liigakarsinnoissa ykkösdivarin voittaneita joukkueita vastaan.

 

Kun divarikarsinnoissa saldoksi jäi tappiot sekä turkulaista TVS:aa ja lahtelaista LVS:aa vastaan, oululaisten kohtaloksi koitui putoaminen sarjaporrasta alemmas.

 

 

Naisten joukkueessa pelasivat kauden aikana Monica Malinen, Elli-Roosa Uusitalo ja Aino Klintrup. Joukkueen kapteenina toimi Merike Stamberg.

 

Miesten edustusjoukkueen riesana loukkaantumiset – sarjapaikka ratkesi lopulta erävertailussa

 

Miesten edustusjoukkueen sarjakautta ykkösdivarissa värittivät harmailla sävyillä loukkaantumiset, jotka piinasivat joukkueen runkopelaajia läpi kauden. Joukkueen kapteenin, Joonas Jurvakaisen, tehtävä ei ollut kadehdittava, sillä terveitä ja pelikuntoisia pelaajia piti etsiä välillä kissojen ja koirien kanssa, eikä kasaan saatu riittävän kovatasoista joukkuetta, jolla olisi voitu taistella sarjapaikasta, saatikka menestyksestä runkosarjassa. Runkosarjan päätösviikonloppuna OVS onnistui venymään ja välttämään suoran putoamisen, ja sarjapaikan säilyttämistä lähdettiin hakemaan karsinnoista kakkosdivisioonan lohkot voittaneita Tuusulan Tennisseuraa ja Turun Verkkopalloseuraa vastaan.

 

Karsinnat määrättiin pelattavaksi Tuusulaan, jossa OVS kohtasi ensimmäisessä karsintaottelussa TVS:n. Karsintoihin hälytetty kolmikko – Juuso Tapanainen, Tommi Nissinen ja Risto Niskanen – onnistui avausottelussa tavoitteessaan, kun joukkueet päätyivät pistejakoon Tapanaisen ja Nissisen pelastettua nelinpelissä kaksi vastustajan ottelupalloa ja venyttyä säilymisen kannalta tärkeään voittoon.

 

Toinen karsintaottelu oli ohjelmassa lauantai-iltana, jolloin verkon toiselle puolelle asteli runsasjoukkoisen kotiyleisön vahvasti tukema TTS. Oululaisten tavoitteena oli hakea ottelusta puhdasta 4-0 voittoa, ja alku olikin lupaava kun sekä Tapanainen että Nissinen onnistuivat ykkös- ja kakkospelaajien otteluissa tuomaan pisteet joukkueelle. Oululaisen edustustenniksen hetkellinen noususuhdanne kääntyi kuitenkin laskuun, kun mahataudista huolimatta upeasti taistellut Niskanen hävisi kolmospelaajien trillerissä TTS:n Juho Kantolalle. Lisää kylmää vettä pohjoisen tennisedustajien niskaan kaadettiin nelinpelissä, jossa Tapanainen ja Nissinen jäivät energisempien ja paremmin ratkaisupaikoissa onnistuineiden tuusulalaisvastustajien jalkoihin.

 

Näin ollen OVS:n saldoksi jäi kaksi tasapeliä, ja kun Tuusula ja TVS pelasivat sunnuntaina turkulaisten vinkkelistä sopivasti ristiin, varmisti TVS sarjanousun vahvemmalla eräsuhteella.

 

 

Näin ollen OVS:n miesten edustusjoukkue hakee vauhtia kakkosdivisioonasta sisäkaudella 2017-2018.

 

Edustusjoukkueen paidassa pelasivat kauden aikana Joonas Jurvakainen, Louis Dovert, Waltteri Tuompo, Eliel Haapanen, Markus Niemelä, Jaakko Moilanen, Risto Niskanen, Juuso Tapanainen ja Tommi Nissinen. Toimituksella ei ole varmaa tietoa asiasta, mutta yhdeksän pelaajaa yhden kauden aikana samassa joukkueessa lienee lähellä divarin ennätystä.