
Oulun Verkkopalloseuran sisäinen juniorien kilpailusarja Osuuspankki OVS Tour huipentui lauantaina pelattuun Masters-lopputurnaukseen, johon kutsuttiin syyskaudella eniten sarjoissaan keränneet juniorit.
Turnauksen nuorimmat osallistujat mittelivät minitenniksessä, jossa kahdeksan kutsuttua peluria arvottiin kahteen alkulohkoon. Alkulohkoista välieriin rynnisti lohkojen kaksi parhaiten sijoittunutta pelaajaa: toisessa välierässä vasenkätinen taituri Eelis Illikainen nappasi voiton hyökkäävää peliä harjoittavasta Kasper Lindgrenistä, toisessa välierässä puolestaan nopealiikkeinen Helmi Pöyskö pudotti kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua voittaneen Vili Niemelän pronssiotteluun. Finaalissa voiton vei Helmi, pronssia puolestaan nappasi Vili.
Oranssilla täpläpallolla pelattuun miditennissarjaan starttasi viisi pelaajaa, jotka ratkoivat paremmuuttaan yhdessä lohkossa kaikki kaikkia vastaan -pelisysteemillä. Sarjan voittotaistelu oli äärimmäisen tiukka: kolme pelaajaa päätyi lopulta kolmeen otteluvoittoon, joten lopullinen järjestys määräytyi vasta geimivertailun perusteella. Voittopokaalia nosteli verkolla viihtyvä Ada Nevalainen, toiseksi sijoittui kovia kämmeniä pamautellut Reeta Vähäsarja ja kolmanneksi pelasi vikkeläliikkeinen Paavo Haukilehto.
Vihreällä täpläpallolla pelattuun sarjaan starttasi neljä lopputurnaukseen paikan ansainnutta taituria. Toisin kuin oranssilla pallolla pelatussa sarjassa, voittajasta ei ollut tällä kertaa epäselvyyttä: kaikki kolme otteluaan vakuuttavasti voittanut Matias Regelin palkittiin Masters-voittopokaalilla. Toiseksi sijoittui kaksi ottelua voittanut Henrik Ollilla ja kolmanneksi Ilari Jämsä.
Kovalla pallolla pelatussa sarjassa yksi oli vihreän täpläpallon tapaan ylitse muiden: hyvävireinen Angela Suopanki voitti kaikki kolme pelaamaansa ottelua ja nappasi voittopokaalin mukaansa puhtaalla pelillä. Toiseksi sijoittui Karthik Kumar ja pronssia nappasi Emil Takalo.

Osuuspankki OVS Tour jatkuu taas kevätkaudella kolmella runkosarjan osakilpailulla, sekä kauden päättävällä Mastersilla seuraavan aikataulun mukaisesti:
24.2.2018 OP OVS Tour 1
10.3.2018 OP OVS Tour 2
28.4.2018 OP OVS Tour 3
12.5.2018 OP OVS Tour Masters