Perinteinen Vuokatin Juhannustennis pelattiin järjestyksessään 44. kerran. Tänä vuonna kilpailun osallistujamäärä jäi perinteistä poiketen hieman pienemmäksi, mutta paremmuutta osallistujat ratkoivat silti peräti 16 eri sarjassa. Oulun Verkkopalloseuran edustajat miehittivät palkintosijoja 10 eri sarjassa, minkä lisäksi Juhannustenniksen voitto kirjattiin OVS-edustajille kuudessa eri sarjassa.

 

Kisojen menestynein OVS-peluri oli tuplavoittoon hienosti pelannut Niko Vähäkuopus, joka kirjautti nimiinsä miesten D-luokan kaksinpelin voiton ja C-luokan nelinpelin ykköspalkinnon parinaan Hukan Sami Kyllönen. Kaksinpelin loppuottelussa Niko väänsi voiton seurakaveristaan Kimmo Vaarasta.

 

Niko Vähäkuopus juhli kisaviikonlopuksi kahden sarjan voittoa.

 

Kovaa menestystä kisaviikonlopun päätteeksi kirjautti myös Savusalon maineikas tennisperhe: Markku juhli A-luokan nelinpelin voittoa parinaan seurakaveri Risto Niskanen, Jesse tuuletti 11-vuotiaiden poikien voittoa, ja Santtu ylsi C-luokan kaksinpelissä aina finaaliin asti.

 

Markku Savusalo ja Risto Niskanen valloittivat Avoimen nelinpelin piikkipaikan.

 

Santtu Savusalo joutui taipumaan C-luokan finaalissa helsinkiläiselle Alex Lindqvistille.

 

Jesse Savusalo vei puhtaalla pelillä 11-vuotiaiden voiton.

 

Miesten E-luokassa elämänsä ensimmäisen kaksinpelin kisavoiton puolestaan pokkasi onnistuneen kisaviikonlopun pelannut Lassi Mustonen, joka täydensi onnistunutta tennisjuhannustaan yltämällä välieriin myös D-luokassa.

 

Naisten C-luokan nelinpelissä voiton vei OVS:n juniorikaksikko Rinja Kautto / Vilmiina Kuivala, joka kukisti loppuottelussa ykköseksi sijoitetun seurakaverikaksikon Johanna Hyvönen / Maiju Haapakangas.

 

Vuokatin 44. Juhannustenniksen kaaviot

Vuokatin 44. Juhannustenniksen kunniataulukko