OVSRoVStulos

 

Oulun Verkkopalloseuran miesten edustusjoukkue nappasi toisen peräkkäisen kotivoiton kukistamalla 1-divisioonan sarjaottelussa Rovaniemen Verkkopalloseuran voitoin 3-1. OVS nousi voiton turvin lohkokakkoseksi ja säilytti voiton myötä vielä ohuen mahdollisuuden lohkovoittoon.

 

Kaksinpeleissä suurin huomio kohdistui odotettuun kohtaamiseen seurojen ykköspelaajien välisessä ottelussa: Juuso Tapanaisen sairastuttua OVS nosti ykköspelaajien otteluun Joonas Jurvakaisen, joka pääsi hakemaan revanssia RoVS:n Markus Lehtisalosta, jolle Jurvakainen oli kärsinyt tiukan finaalitappion kolmessa Oulussa pelatussa kansallisessa A-luokassa tämän vuoden aikana. Revanssi oli onnistunut: Jurvakainen saapui otteluun pelipäällä, kun taas haluttomalta katsomoon vaikuttanut Lehtisalo vaikutti unohtaneen pelipäänsä Napapiirille. OVS siirtyi alle tunnissa 1-0 johtoon Jurvakaisen 6-2, 6-1 voiton turvin.

 

Kolmospelaajien ottelussa omat koirat purivat oululaisia, kun RoVS:aa edustava OVS:n entinen johtokunnan jäsen ja valmentaja Klaus Kerttula taisteli voiton kolmospelaajaksi hälytetystä (nykyisestä johtokunnan jäsenestä) Kimmo Alaniskasta. Kerttula punnersi RoVS:n tasoihin monipuolista taitotennistä sisältäneen taiston päätteeksi erin 6-4, 3-6, 10-5.

 

Kakkospelaajien ottelussa isäntien Harri Bastman oli koko ottelun ajan niskan päälllä RoVS:n Jussi Partasta vastaan, mutta usein niin haastavaksi koettu ottelun lopettaminen tuotti tänään vaikeuksia myös Bastmanille, joka sai tehdä täyden päivätyön 6-3, 7-6 voittoon päättyneessä ottelussa.

 

Sarjapisteiden kohtalo ratkaistiin näin ollen nelinpelissä, jossa OVS:n duo Bastman/Jurvakainen oli piirun verran terävämpi RoVS-kaksikkoa Lehtisalo/Kerttula: OVS vei nelinpelin erin 6-2, 6-3 ja nappasi Pohjoisen tennisherruuden lisäksi täydet sarjapisteet.

 

OVS:n ykkös- ja kakkospelaajan tontilla viikonloppuna rehkinyt Jurvakainen oli tyytyväinen sekä omiin suorituksiin että täyteen pistepottiin:

 

”Viikonlopusta jäi tosi hyvä fiilis. Päästiin tavoitteeseen, eli täyteen pistepottiin kahdesta kotiottelusta. V-P ei pystynyt haastamaan meitä eilen, ja RoVS:stahan on aina mukavaa napata voitto. Itselleni voitto Lehtisalosta maistui hyvälle, sillä olen hävinnyt hänelle kolme finaalia tänä vuonna. Tänään Markus ei pelannut niin hyvin kuin aikaisemmissa otteluissamme.”

 

”Viimeisessä ottelussa (KarTe) on vielä panosta, sillä teoriassa lohkovoittokin on kuulemma (Tapanaisen tietotoimisto) vielä mahdollinen. Vaikka asia ei enää omissa käsissä olekaan, loppuun asti kannattaa yrittää. Joensuusta Ouluun tulee varmasti hyviä pelureita, joten kova päätösmatsi on tiedossa.”

Kuvankaappaus 2015-12-29 kello 19.12.28

 

Voiton myötä OVS nousi sarjataulukossa toiseksi ja piti hengissä unelman lohkovoitosta, mikä vaatisi oman onnistumisen lisäksi muiden joukkueiden kompurointia. OVS kohtaa kauden viimeisessä runkosarjaottelussa joensuulaisen Karjalan Tenniksen. Ottelu pelataan Nallisportissa vuoden 2016 puolella, kun molemmille joukkueille sopiva pelipäivä on löytynyt.

 

Kuvankaappaus 2015-12-29 kello 19.12.52

 

Miesten 1-divisioona tennisässässä