
Pohjois- ja Itä-Suomen alueiden yhteinen juniorien joukkuesarja, Puolen Suomen Junnuliiga, jatkui hallikauden 2015-2016 toiseksi viimeisellä Junnuliigaviikonlopulla Oulussa. Kaksipäiväinen tapahtuma keräsi Nallisportiin kahdeksan joukkuetta Oulusta, Rovaniemeltä, Joensuusta ja Kuopiosta. Viikonlopun aikana nähtiin paljon hyvätasoista joukkuemuotoista junioritennistä, jossa juniorit pääsivät pelaamaan yhteensä kuusi tunnin aikapelinä pelattua kaksin- ja nelinpeliä.
Viikonlopun kovimpia pisterohmuja olivat Karjalan Tenniksen ykkösjoukkueen Kari Räsänen ja Iikka Meriläinen, jotka napsivat yhteensä seitsemän sarjapistettä kolmen ottelukierroksen aikana. Toiseksi eniten pisteitä keräsivät kuusi sarjapistettä napanneet OVS 2 (Sofia Holopainen ja Erda Kemppainen) ja OVS:n ja KarTe:n yhdistelmä joukkue (Elias Turunen ja Jesse Savusalo).
OVS kiittää hienosta tapahtumasta kaikkia osallistujia ja huoltojoukkoja! Seuraavan kerran Junnuliigaa isketään 23.-24.4.2016 Vuokatin Katinkullassa, jossa ohjelmassa on kauden päättävä pelitapahtuma.
PST Junnuliiga Oulu 20.-21.2.2016 (tulokset)
PST Junnuliigan sarjataulukko (tennis.fi)