Juniorien SM-mitaleista kamppailtiin pääsiäisenä Turussa ja Helsingissä. Oulun Verkkopalloseuran junioriryhmästä mitaleille ylsivät 14-vuotiaiden sarjassa pelanneet Andreas Sillaste ja Rinja Kautto, joista kumpikin palasi pohjoiseen kaksi SM-mitalia mukanaan. 12- ja 16-vuotiaiden SM-kisat pelattiin samaan aikaan Helsingissä Smash Centerissä.

 

Kaarinan hulppealla Aktia Arenalla pelatussa 14-vuotiaiden sarjassa nähtiin korkeatasoista junioritennistä sekä tyttöjen että poikien sarjassa kärkipelaajien kuuluessa ikäluokkansa eliittiin myös euroopan tasolla. Tyttöjen sarjaan oululaisjunioreista osallistuivat Rinja Kautto ja Sofia Holopainen, jotka molemmat selvittivät karsinnat, mutta joutuivat tunnustamaan pääsarjan avauskierroksen vastustajat paremmakseen. Nelinpelissä Rinja ja jyväskyläläinen Emma Kuusisto ylsivät hienosti SM-pronssille.

 

Emma ja Rinja

 

Poikien kaksinpelissä sekä suoraan pääsarjaan sijoitettu Andreas Sillaste että karsinnat läpäissyt Lenni Loukkola ylsivät puolivälieriin. Tasaisissa puolivälieräotteluissa molemmilla oululaistaitureilla oli mahdollisuudet viedä avauserä nimiinsä, mutta MLK:n Lucas Forsström ja ÅLK:n Axel Eriksson olivat tiukoissa paikoissa piirun verran parempia ja etenivät mitalipeleihin. Nelinpelissä Andreas ja savonlinnalaisparinsa Juho-Eric Biggs ylsivät hienosti SM-hopealle: jännittävässä loppuottelussa tappio tuli lopulta kutkuttavasti kolmannen erän super tie breakissa kahden pisteen erolla 5-7, 6-3, 8-10.

 

Andy ja Juho-Eric

 

Andreas ja Rinja nappasivat viikonlopun toiset mitalinsa sekanelinpelissä, jossa oululaistandemi ylsi hienosti SM-hopealle.

 

Sekanelinpelin finalistit

 

12- ja 16-vuotiaiden sarjoissa Helsingissä nähtiin kaksi OVS-edustajaa, kun Erda Kemppainen (12-vuotiaat) ja Aaron Matikkala (16-vuotiaat) viettivät pääsiäisensä Itä-Helsingin tennispyhätössä. Erdan onnistui selvittää karsinnat, mutta matka katkesi tällä kertaa pääsarjan avauskierroksella. Aaron ylsi puolivälieriin sekä kaksin- että nelinpelissä.

 

10-vuotiaiden JGP-osakilpailu pelattiin niin ikään Helsingissä, Laajasalon Tennishallissa. Kisaan osallistui kaksi OVS-junioria: Ilari Jämsä ja Jesse Savusalo. Molemmat oululaispojat joutuivat taipumaan avausotteluissaan, mutta ylsivät voittoihin jatkosarjassa. Nelinpelissä Jessen ja jyväskyläläisparin Oliver Kiljusen kaulaan ripustettiin jännittävän välierätappion jälkeen pronssiset JGP-mitalit.

 

Jesse ja Oliver

 

10-vuotiaiden tulokset

14-vuotiaiden tulokset

12- ja 16-vuotiaiden tulokset