Osa viikonlopun oululaisosallistujista yhteiskuvassa.

 

Katinkulta Open keräsi ison joukon Pohjois- ja Itä-Suomen tennisseurojen kilpapelaajia Vuokattiin viime viikonloppuna. Samaiseen kisaan osallistui myös iso joukko Oulun Verkkopalloseuran pelaajia, joista seitsemän ylsi kisaviikonlopun päätteeksi palkintosijoille sarjoissaan. Kisavoittoa OVS-edustajista tuulettivat tuplavoittoon pelannut Rinja Kautto, sekä Rinjan kanssa nelinpelissä voiton vienyt Vilmiina Kuivala.

 

Eniten oululaismenestystä nähtiin juniorisarjoissa. 11-vuotiaiden juniorien yhdistelmäsarjassa OVS:n nuoret lupaukset Erda Kemppainen ja Matias Regelin ylsivät välierävaiheeseen, jossa tie nousi tällä kertaa pystyyn. Molemmat pokkasivat palkintokaappiinsa kolmospalkinnot. 13-vuotiaiden poikien sarjassa Santtu Savusalo nappasi Erdan ja Matiaksen tapaan kolmospalkinnon, kun lujalyöntinen Aleksi Yli-Sikkilä pudotti Santun välierävaiheessa. Santtu sai balsamia haavoille kuitenkin miesten C-luokassa, jossa nuori oululainen nappasi useita erittäin hyviä päänahkoja edeten aina sarjan loppuotteluun asti. Finaalissa järjestävän seuran ex-pesäpallotähti Mikko Korhonen osoitti osuvansa palloon myös tennismailalla vieden finaalivoiton suoraan kahdessa erässä.

 

Miesten C-luokan finalistit Mikko Korhonen ja Santtu Savusalo.

 

16-vuotiaiden tyttöjen sarjan välierävaiheeseen rynnisti kolme oululaisjunioria. Yläkaavion välierässä Rinja Kautto pudotti jatkosta seura- ja harjoituskaverinsa Eevi Kainulaisen, kun taas alakaaviossa Vilmiina Kuivalan etenemisen päätti rovaniemeläinen Laura Mustonen. Loppuottelussa Rinja esitti turnausviikonlopun parasta peliään vieden voiton 6-4, 6-1 lukemin. Rinja ja Vilmiina täydensivät viikonloppuaan voittamalla naisten C-luokan nelinpelin.

 

Katinkulta Openin kaaviot ja tulokset tennisässässä