Alueellinen mini- ja miditenniskilpasarja Tykkimäki Tour keräsi lauantaina Nallisportiin lähes 50 nuorta tennislupausta hakemaan matalan kynnyksen kisakokemuksia. Etenkin miditennissarjassa nähtiin todella positiivista tungosta, kun kisapelejä ilmoittautui pelaamaan lähes 30 nuorta tennistaituria ympäri Pohjois-Suomen.

 

Pienellä kentällä ja pehmopallolla pelattuun minitennissarjaan osallistui 16 pelaajaa, jotka kamppailivat jatkopaikoista kolmessa alkulohkossa. Jatkokaavioon tiensä selvitti lohkovoittajien ja -kakkosten lisäksi kaksi parasta lohkokolmosta. Kahdeksan pelaajan jatkokaaviossa peli oli tiukkaa, mutta rehellistä: taitavia otteita esitelleet nuoret pallotaiturit ottivat toisistaan mittaa hyvätasoisessa minitenniskisassa. Yläkaavion välierässä Kasper Lindgren tiputti jatkosta OVS Tour -kautta hallinneen Vili Niemelän. Alakaaviosta puolestaan loppuottelupaikan varmisti Dora Kemppaisen jatkosta tiputtanut Eelis Illikainen. Finaalissa pelattiin kaksi tasaista erää, jotka kääntyivät molemmat Kasperin eduksi. Pronssia puolestaan vei niin ikään kaksi tasaista erää edukseen kääntänyt Vili.

 

Minitennissarjan osallistujat yhteiskuvassa.

 

Oranssilla pallolla ja midikentällä pelattuun miditennissarjaan ilmoittautui yhteensä 28 peluria, jotka ratkoivat jatkopaikkojen kohtaloa viidessä alkulohkossa. Jatkokaavioon eteni yhteensä 16 pelaajaa: kolme parasta jokaisesta alkulohkosta, sekä paras lohkonelonen ns. lucky loser -paikalla. Jo ensimmäisen kierroksen otteluista lähtien oli selvää, että jatkopaikoista käydään tiukkaa taistelua, sillä peräti neljä kahdeksasta avauskierroksen ottelusta ratkesi ratkaisevalla pisteellä. Yläkaaviossa nähtiin kainuulaisjuniorien voittokulkua, kun sotkamolainen Nikke Pautola ja kajaanilainen Makar Skorodumov etenivät välierään. Finaalipaikan nappasi Nikke. Alakaaviossa finaalipaikasta pelasivat OVS Tourilla syyskaudella hyvin menestyneet Reeta Vähäsarja ja Ilari Jämsä. Tasainen ottelupari ratkesi vasta ratkaisevan pisteen jälkeen, kun Ilarin onnistui kääntä ottelupallo edukseen. Loppuottelussa voiton vei Nikke erin 7-6, 7-0. Pronssi puolestaan jaettiin Makarin kaulaan.

 

Miditenniskisan osallistujat yhteiskuvassa.

 

Midisarjan kärkikolmikko: Makar, Nikke ja Ilari.

 

Tykkimäki Tour jatkuu seuraavan kerran keväällä 10-11.2.2018 Vuokatin Katinkullassa, jossa kisan yhteydessä järjestetään U10-alueleiri minitennis-, miditennis ja vihreän täpläpallon junioreille.

 

Lohkot, kaaviot ja tulokset löytyvät tennisässästä.