Heidi Sarkkinen

Heidi on yksi OVS:n päätoimisista valmentajista ja valmentaa sekä junioreita että aikuisia tenniksessä. Heidi on suorittanut liikunnanopettajan tutkinnon Yhdysvalloissa ja opiskelut liikunnan ja valmennuksen parissa. Heidi kilpailee itse tenniksessä SM-tasolla. Hän on valmentanut tennistä vuodesta 2012 alkaen ja padelia kolme vuotta. Heidi on kouluttautunut seuravalmentajaksi padelin puolella.

”Padelissa parasta on sen monipuolisuus ja erilaisuus. On ollut hienoa olla mukana OVS-Padelin alkuvaiheissa ja en malta odottaa, että padelista kehittyy Oulussa yhtä iso juttu kuin mitä se monessa muussa paikassa jo on.”

Heidi: 040 503 9187